Tuulipuku-stereotypia

Työtön (lat. Laboretum Carensis) on siitä kummallinen otus, että eniten työttömyydestä puhuvat julkisuudessa ne, joilla harvemmin on omakohtaista kokemusta. TV-uutisiin ja lehtiartikkeleihin kelpuutetaan haastateltaviksi eturivin poliitikkoja, EK:n, STTK:n tai SAK:n johtoporrasta tai työvoimahallinnon yläkerran edustajia.

Jos työtön itse joskus harvoin päästetään ääneen, toimittaja yleensä etsii käsiinsä äänekkäimmän humalaisen Hakaniemen torilta tai Hurstin ruokajonosta. Silloinkin tv-uutisten insertti katkaistaan kesken ja torin toisinajattelija jää mykkänä aukomaan suutaan. Ja taas on asiantuntijoiden vuoro kommentoida asiaa ”laajemmasta näkökulmasta.”

Työttömäksi mielletään syrjäytynyt, heikosti koulutettu, heikkolahjainen ja ehkäpä kohtalaisesti alkoholisoitunut kansanosa. Tosielämässä työttömyyteen pääsee tutustumaan kuka tahansa, omasta koulutuksesta tai työmotivaatiosta huolimatta. Työttöminä on yhtälailla arkkitehteja, tohtoreita, opettajia ja insinöörejä, kuin kerrossiivoojia, sorvareita ja putkimiehiäkin.

Mielikuvaa työttömistä ja työttömyydestä vaivaa toimittajien tarjoilema tuulipuku-stereotypia. Syynä lienee se, että toimittajat mieltävät itsensä keskiluokkaan kuuluviksi. Tämä ei voi olla vaikuttamatta siihen, keitä toimittajat pitävät kelvollisina työttömyydestä puhumaan.

Vain harvoin työtöntä pyydetään omin sanoin kuvaamaan, miltä syrjäytyminen - tai paremmin sanoen syrjäyttäminen - tuntuu. Monet lähipiiristäkin saattavat kysyä, mitä teit / jätit tekemättä, kun jouduit työttömäksi.

Korvaamattomuuden illuusio ja holhoaminen

Työssäkäyvä saattaa ajatella että oma työpaikka säilyy ammattitaidon, joustavuuden, työmotivaation ja kokemuksen ansiosta. Niin kauan kun yt-arpa ei ole osunut omalle kohdalle, on oman korvaamattomuuden illuusio mahdollista säilyttää. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että työttömäksi pikemminkin joudutaan työnantajan heikon sitoutumisen, johtamistaidottomuuden ja näköalattomuuden kuin työntekijän saamattomuuden tähden.

Työvoimakeskustelua vaivaa myös ylhäältäpäin tuleva holhoaminen. Jo sana ”työtön” on määritteenä halventava. Sehän kertoo, että ihmiseltä selvästikin puuttuu jotakin. Kun minut irtisanottiin, eivät ammattitaitoni, kokemukseni tai työmoraalini minnekään kadonneet. Niistä vain tuli tarpeettomia entisen työnantajan silmissä. Olen edelleen yhtä hyvä työntekijä kuin ennen yt-neuvotteluja. On työnantajan, entisten työkavereiden tai tuttavieni häpeä, jos eivät sitä ymmärrä.

Nykymuotoista työttömyyttä tarvitaan paitsi pelotteena, jotta työntekijät suostuvat sietämään huonoa johtamista, myös joustavana resurssina kausivaihteluille. Kilpailuyhteiskunta tarvitsee rakenteellista työttömyyttä, jotta kilpailukyky säilyisi. On oltava resurssi, josta voidaan ottaa lisää työntekijöitä tarpeen vaatiessa ja on oltava paikka, jonne heidät voidaan siirtää keräämään voimia seuraavaa nousukautta varten. Kuulostaa ehkä kauhealta, mutta niin markkinatalous toimii.

Kilpailukykyä ei ole ilman työttömyyttä

Kilpailukyky täystyöllisyydessä on mahdottomuus. Jos meitä kaikkia tarvittaisiin samanaikaisesti töihin, voisi jokainen työssäkäyvä kiristää työnantajilta lisää palkankorotuksia ja muita etuuksia. Kun vaihtoehtona on portin ulkopuolelle jääminen, se vaikuttaa oleellisesti työn hintaan.

Työttömyys on kilpailuyhteiskunnan rakenteellinen osa ja tästä näkökulmasta työttömät ovat ilman omaa syytään syrjityssä asemassa, niin taloudellisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Me työttömät joustamme työ- ja eläke-eduistamme, jotta teillä työssäkäyvillä menisi paremmin.

Työttömät eivät ole taakka, vaan mahdollisuus. Erityisesti niiden tulisi tämä muistaa, jotka ovat järjestämässä työvoimakoulutukseen ohituskaistaa maahantulijoille. Suomeen on yritetty puuhata työperäistä maahanmuuttoa, kun samaan aikaan olisi tarjolla neljännesmiljoona suomalaista työtöntä – joilla on lisäksi täydellinen suomen kielen taito ja kulttuuritietämys. Miksi suomalainen työtön ei kelpaa koulutettavaksi? Miksi mamu-uskovainen eliitti aina sivuuttaa suomalaiset työttömät?

Missä on aidosti työllistävä työvoimakoulutus? Ken ei usko, katsokoon te-toimistojen koulutustarjontaa. Näilläkö Suomen pitäisi työllistyä? Ennemminkin vaikuttaa siltä, että työvoimahallinto on jo nostanut kädet pystyyn. Ei siellä ole sen enempää tahtoa kuin näkemystäkään, miten ihmisten aitoa ja pitkäaikaista työllistymistä voisi edistää. Toivotan kilpailuyhteiskunnan tervetulleeksi myös työvoimahallintoon. Mistä te palkkanne ansaitsette? Kuka ne palkat maksaa – ja kuinka kauan?

Työttömyyskorvaus ei ole vastikkeetonta

Työttömyyskorvaus kaikkine tukineen ei ole vastikkeetonta rahaa, kuten usein kuulee työssäkäyvien väittävän. Myös työtön on työssäoloaikanaan maksanut veronsa ja jäsenmaksunsa, jotta olisi oikeutettu päivärahaan. Työtön ei siis elä sinun rahoillasi, vaan omillaan - omista eduistaan, elämänsä mukavuuksista ja tulevaisuudestaan tinkien. Elämäntapatyöttömät eivät varmaankaan edusta suurinta osaa työttömistä, vaikka tietysti raflaavuutensa ja työttömiin kohdistuvien ennakkoluulojen kannalta ovatkin toimittajien suosiossa.

Nykyajan orjakauppaa

Monelle varmaankin tulee mieleen, miksi en rekrytoidu vuokratyöfirman palvelukseen? Minusta on väärin että ihminen pakotetaan pätkätyöhön huonolla palkalla ja heikommilla eduilla, kun samaan aikaan kuitenkin edellytetään vähintäänkin samaa tuottavuutta, sitoutumista ja osaamista kuin vakityöntekijöillä. Pätkäläinen ei ole työsuhteessa, vaan pelkkä resurssi työnantajalle. Irtisanominen tapahtuu aina ilman yt-neuvotteluja. Pätkäläiselle kyllä mieluusti sälytetään yrityksen tulosvastuuta, ilman korvausta omasta riskistä.

Työvoimahallinnon on otettava tiukempi kanta pätkätyön väärinkäyttöön. Pysyväisluonteisia työtehtäviä pyöritetään toistuvina määräaikaisina työsopimuksina. Lukemattomia esimerkkejä löytyy niin terveydenhuollon kuin kaupan alalta. Näistä väärinkäytöksistä on ollut usein puhetta julkisuudessa, mutta en muista kuulleeni työnantajasta, jota olisi rangaistu. Se on ”maan tapa”, josta pitäisi päästä nopeasti eroon. TE-toimistot: onko siellä kukaan hereillä?

Pätkätyön ohella työnantaja väärinkäyttää alalle pyrkiviä nuoria sekä ammatinvaihtajia. He pääsevät työnäytteen tekoon, ilmaiseksi tietenkin. Julkisena selityksenä on työharjoittelijan työelämään perehdyttäminen, mutta harjoittelijalla teetetään raakaa tuottavaa työtä palkatta. Kauniista tarkoituksesta huolimatta päädytäänkin tilanteeseen, jossa vakinaista työpaikkaa ei avaudu, kun työnantaja ei näe sille tarvetta. Onhan ilmaistyövoimaa jatkuvasti tarjolla, te-toimistojen auliisti avustamina. Se on verovaroin subventoitua yritystukea. Työllisyyteen sillä ei liene vaikutusta.

Työharjoittelijasta on varmasti mukavaa saada uusi merkintä CV:hen mutta kiitoksilla ja kehuilla ei elä. Niillä ei voi ostaa kaupasta ruokaa eikä maksaa vuokria. Samaan aikaan työn teettänyt yritys käärii tuotoksista riihikuivaa rahaa. Ja ottaa jälleen tilalle uuden harjoittelijan.

Syrjintä lähtee mieli- ja kielikuvista

Työtön pitäisi korvata osuvammalla sanalla Työnhakija. Tai sitten joku voisi keksiä hyvän vastineen amerikkalaiselle ilmaisulle: ”I am between jobs”. Olen paljon mieluummin ”Lataamassa akkujani kahden kiireen välissä”, kuin muiden mielestä syrjäytyneenä tai potkut ansainneena.

Kun työttömyys aletaan nähdä rakenteellisena eikä henkilökohtaisena ongelmana, työttömyyden stigma katoaa. Se on vain ”business as usual”, johon ei pitäisi sisältyä suurta henkilökohtaista draamaa.

Työn tuottavuus ja työnteon asema tulevaisuudessa

Työn tuottavuus on kasvanut 70-luvulta nykypäivään 700%. Seitsenkertainen tuottavuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että metsään ei enää lähde seitsenpäinen metsurijoukko moottorisahoineen, vaan sinne lähetetään yksi metsätyökone kuljettajan kera. Onpa Suomessa jo kokeiltu automaattikauppaakin; asiakkaat palvelevat itse itseään, ilman myyjiä ja kassanhoitajia. Jos kaikki mahdollinen lopulta automatisoidaan, kuka enää käy kaupassa asiakkaana? Robotitko?

Kun työn tuottavuus tehostuu, se ei tarkoita vain rajatonta talouskasvua, vaan myös tarjolla olevan työn vääjäämätöntä vähentymistä. On outoa, ettei tätä väistämätöntä loogista seurausta ymmärretä eikä siihen reagoida. Kun automaatio lisääntyy, tullaan vääjäämättä tilanteeseen, jossa myös automaattisten tuotantolinjojen ja robottien on alettava maksaa veroja.

Työttömyys Suomessa pysyy yhä sitkeästi paria prosenttia korkeammalla kuin ennen taantuman alkua. Niinsanotun Okunin lain mukaan työttömyyden pitäisi laskea prosentilla, kun talouskasvu on kolme prosenttia. Tämä lainalaisuus ei nyt näytä toteutuvan meillä. Voidaan ehkä todeta, että rakenteellinen työttömyys nostaa päätään, eikä ihmelääkettä asian korjaamiseksi ole.

Vaikka tulevaisuus-utopiat eivät vielä huomenna toteudukaan, tulevat työmarkkinoiden rajamailla tai ajoittainen ulkopuolella eläminen yhä tavanomaisemmiksi. Siinä vaiheessa ei enää mielekästä ja tuottavaa työtä riitä kaikille. Viimeistään silloin meidän on aika keksiä uusiosana työttömälle ja työttömyydelle.

Oma ehdotukseni on KKV - kahden kiireen välissä.